heinäkuu 2019

Pohjoisten soiden kiehtova elämä

Lapissa suot ovat keskeinen maisemallinen elementti. Esimerkiksi Lapin eteläisissä osissa suot kattavat yli puolet pinta-alasta, joten soilta ei kukaan lappilainen tai Lapissa retkeilevä voi välttyä….

Kalaa luvassa pohjoisessa

Kalastajat pääsevät ahkeroimaan Lapin järvissä ja joissa heinäkuun helteillä. Inarijärveen on istutettu 354 000 kalan poikasta. Näätämöjoella lohennousua voi seurata kalalaskurista. Inarille istutuksia Luonnovarakeskus (Luke) hoitaa…

Yrityskauppojen välittäjä Rovaniemelle

Suomen Yrityskaupat Oy on laajentanut toimintansa Lappiin. Lapin aluejohtajaksi ja yritysvälittäjäksi Rovaniemen konttoriin on valittu Juha Hotti. – Tämä avaa ihan uudet mahdollisuudet alueen yrityksille…

Santasportissa musiikki luo tunnelman

Jos yrityksen asiakastilassa soitetaan musiikkia radiosta, televisiosta tai vaikkapa CD:ltä, on siihen hankittava lakisääteiset musiikinkäyttöluvat. Rovaniemellä Santasport sai neuvoja GT Musiikkiluvat Oy:n Lapin aluevastaavalta Leo…

Porokello voi pelastaa

Porokolareita tapahtuu vuosittain n. 4000 ja niiden määrä kasvaa aina vuoden loppua kohti mentäessä. – Kolaririskin nouseminen johtuu porojen liikkumisesta. Kun porot lähtevät vaeltamaan vasomisalueille,…