Tuure on työstänyt Kakslauttasen historiikin
Sodankyläläinen Tuure Neitola epäilee, että hänen Irja-äitinsä on keksinyt pojalleen nimen. Virallisesti mies on ristitty Ari Tuureksi, mutta koskaan missään vaiheessa Tuurea ei ole kutsuttu ensimmäisellä nimellä.
– Eli kannattaa edelleenkin kutsua minua Tuureksi, niin saatan jopa reagoida puhuteltaessa.
– Lapsuudessani kymmenen ensimmäisen vuoden aikana en tuntenut ketään saman nimistä. Se oli vähän yksinäinen tunne. Vasta keskikouluun mentyäni törmäsin toiseen Tuureen, nimittäin Saarenpään Tuureen. Helpotus oli suunnaton – täällähän on muitakin.
Tuure on toteuttanut Sodankylän Viestintätoimiston puitteissa erilaisia projekteja viestintäalaan liittyen. Miehen viimeinen vuosi on kulunut kirjaa kirjoittaessa. Tuure on Jussi Eiramon toimeksiannosta kirjoittanut Kakslauttasen matkailualueen historiikkia ja teos on pientä viilausta vaille valmis. Taitto alkanee parin viikon sisällä ja painokunnossa teos on kesään mennessä.
Kakslauttasen historiikki on toteutettu niin sanotusti alueen tekijöiden tarinoina. Kirjaan on haastateltu kymmeniä ihmisiä. Taiteilijoita, rakentajia, suunnittelijoita ja arkkitehteja; ylipäätänsä ihmisiä, joiden kädenjälki on upeassa matkailukohteessa nähtävissä.
– Teos esittää myös laajan henkilökuvan Kakslauttasen isännästä Jussi Eiramosta, joka on tehnyt reilussa 40 vuodessa huikean elämäntyön. Monetkaan sodankyläläiset eivät tiedä, minkälainen satumaailma Kakslauttasessa onkaan. Olen kulkenut Kakslauttasessa nyt vuoden ja edelleen se lyö ällikällä.
Kakslauttanen on tunnettu matkailukohde maailmalla paremmin kuin Saariselkä yhteensä. Miljardit ihmiset Aasian suunnalla eivät tiedä Suomesta juuri mitään Sodankylän kunnasta puhumattakaan, mutta Kakslauttasen he tuntevat.
– Kakslauttanen on juuri ja juuri Sodankylän kunnan puolella, mutta osaako Sodankylän kunta arvostaa Kakslauttasta ja sen omaperäistä isäntää Jussi Eiramoa? Kas siinäpä kysymys, jota varmaan kannattaisi pohtia. Kakslauttanen tarjoaa sellaista näkyvyyttä suuressa maailmassa, mihin kunta ei rahallakaan pysty.
Tuurelle elämässä tärkeää on vapaus. Vapaus tehdä, mennä ja tulla. Vapaus tehdä sitä, mikä itselle on tärkeää, vaikkapa esimerkiksi kirjoittaminen työnä ja myös harrastuksena.
– Harrastan paikallista, alueellista ja vähän itänaapurinkin puolelle ulottuvaa lähihistoriaa. Siitä mitä ilmeisemmin kumpuaa myös uusi kirjan aihe, jolle aivan näinä päivinä ammutaan lähtölaukaus.
– Tärkeää minulle ovat poikani, totta kai. Kolme heistä on jo maailmalla omillaan. Pienimmän Ottovillen kanssa vietämme usein mukavia hetkiä keväthangilla tai kelkanuralla Tassu –koiran kanssa hiihtäen. Luulenpa, että näissä merkeissä meillä menee se Tuuren –nimipäivänkin viettäminen 28.4.
Elisa Javarus
