lokakuu 2016

Kirje Joulupukille

Joulupukille on lähetetty Napapiirille 17,5 miljoonaa kirjettä 198 eri maasta. Joulun aikaan joulun haltijan postilaatikkoon voi tipahtaa jopa 32 000 kirjettä päivässä, eniten Kiinasta, Puolasta, Italiasta,…


Saariselän ja Inarin Kaamosjazz kutsuu nauttimaan

36. Kaamosjazzeja vietetään Saariselällä ja Inarissa 24.-27.11.2016. Konsertteja on 12 ja lavoille astuu monia suomalaisen jazzmusiikin muusikkoja ja yhtyeitä. Tapahtuman avaa koko suomalaisen iskelmämaailman suuri…


Miikka kisasi Olutmestaruudesta

Yhdeksänsissä Suomen Olutmestari 2017 -finaalissa viime viikolla nähtiin jälleen lappilaisedustaja, kun rovaniemeläinen Miikka Hietala nousi kisaamaan alan mestaruudesta. Helsingissä käydyn kisan tavoitteena oli korostaa baarimestarien…


Turvaliivit 32 päiväkotiin

Keltaisena vilkkuvat turvaliivit muistuttavat autoilijoita ja muita tiellä liikkujia pienten lasten huomioinnista liikenteessä. Päiväkotilasten turvallisuutta arjessa lisättiin, kun LähiTapiola Lapin alueyhtiö sekä Osuuskauppa Arina lahjoittivat…


Karhunpyynti loppusuoralla

Viime vuonna lokakuun lopussa saatiin 122 karhua kaadetuksi, niistä 50 kaadettiin poronhoitoalueen kiintiömetsästysalueella. Suomessa on arviolta liki 1300 karhua. Metsästää voi sekä kannanhoidollisilla poikkeusluvilla että…


RengasPoint on paikallinen, uuden ajan autopalvelukeskus

Rovaniemen Eteläkeskuksessa palveleva RengasPoint Oy on paikallinen lappilainen toimija, uuden ajan autopalvelukeskus. Toimitusjohtaja Toni Jääskön mukaan samoilla tulilla pirssiin saa tarvittaessa uudet tassut, tuulilasin ja…


Ensilumenlatu Saariselällä pian valmiina

Talvi ja hiihtokausi käynnistyvät Saariselällä marraskuussa ensilumenladun avaamisen myötä 1.11. Hiihtämisen lisäksi kaukana pohjoisessa voi marraskuun aikana lasketella, ihailla revontulia ja nauttia monipuolisesta tapahtumatarjonnasta. Marraskuussa…


Anita, aika lailla aikuinen nainen

Kuudennen polven kemijärveläinen, kaupunginvaltuutettu Anita Ruokamo kuvailee itseään aika lailla aikuiseksi naiseksi. Hänellä on neljä omillaan elävää lasta, pian Anita leivotaan toistamiseen mummoksi. – Olen…


Yrittäjyys koira-alalla on lisääntynyt Rovaniemellä

Kennelliiton arvion mukaan Rovaniemellä asuu noin 4000 rotukoiraa. Tämä kertoo kuitenkin vain osan totuudesta, sillä läheskään kaikkia monirotuisia ei rekisteröidä. Koirabuumi näkyy erityisesti palveluiden kasvussa….


Kirja: Utsjoen oma mafia

Kun Nelihanka, Tenoranta ja Väärävuono ovat liikenteessä, maistuu miehille hanhenmaksa, marmoroitu pihviliha ja kuubalainen sikari. Seurassa Jouni-Sammeli johtaa moottorikelkkajengiä, jonka hallinnassa oleva Jäämeren Lysti nostattaa…