Väylän tyär

Valokuvaukselta kun bloggaajalla jää aikaa, voi syntyä vaikka koruja, poronnahasta ja hopealangasta, väliin tinakorujakin.

Väylän tyär kertoo alle kolmekymppisestä Lapin akasta, joka ei sitten milhään haluais itteänsä mieltää oululaiseksi. Näin esittelee bloggaaja ja vakuuttaa, että tyär voipii Lapista lähteä, mutta Lappi ei lähe kulumallakhaan tyärestä!

Kaipuu pohjoiseen on aina, vaikka opiskelut ja työelämä vievät kohti etelää. Lohtua tuo luonto, jota onneksi etsivä löytää etelästäkin.

Väylä tarkoittaa jokea, joka on Euroopan pisin vapaana virtaava joki. Sen varressa on tyär lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt. Siellä on viihdytty ja harria syöty. Näistä muistoista bloggaaja kertoo, ja miten on oppinut mennyttä arvostamaan. Parasta on, että oman kodin takapiha on ollut leikkipaikka, kauas ei ole tarvinnut lähteä leikkimään.

Blogissa on runsaasti valokuvia, ja oman kameransa Väylän tyär esitteleekin lukijoille. Kun kuvaamiselta jää aikaa, syntyy tekijältä tinakorujen teko.

http://vaylantyar.blogspot.fi/p/mie-vaan.html

Kuva: Blogi