Pesäpalloon kiinni keskellä talvea

Kuva: Toni Lehtola

Napapiirin Pesis Team Ry aloittelee uutta kautta ja talviharjoitukset ovat pyörähtäneet käyntiin hyvällä sykkeellä.

Kauan kaivatun tyttöjuniorijoukkueen treenien aloitus on talven tavoite. Joukkuetta on saatu vetämään SantaSportista liikunnanohjaajiksi opiskelevia pesiksen taitajia, jotka itse pelaavat myös naisten joukkueessa. Mikäli tyttäresi on kiinnostunut Suomen kansallislajista ja haluaa päästä mukaan, voi yhteyttä ottaa seuran nykyiseen puheenjohtajaan Juulia Lehtolaan.

1.1.2017 vetovastuu seurassa siirtyy valtion leivissä työskentelevälle ja useassa seurassa kunnostautuneelle Matti Hautalalle.

Mad About Snow

Talvikauden pesistapahtumista erityismaininnan arvoinen on legendaarinen MAD ABOUT SNOW- tapahtuma, joka järjestetään 11.2.2017 Rovaniemen Keskuskentällä. Silloin lumi pöllyää ja hiki virtaa, kun ratkotaan mestaruuksia hankipesiksen MM-kisoissa, pipolätkässä ja hankifudiksessa. Mukana järjestelyissä ovat NapaPesiksen lisäksi RoKi ja FC SantaClaus.

Maailman pohjoisimman pesisseuran naiset eli NapaLeidit ovat aloittaneet myös ensi kauteen valmistautumisen ja valmennusringin johtoon on pelinjohtajan viuhkan varresta siirtynyt miesten Suomen sarjan joukkueesta tuttu Valtteri Tervonen. Valtteri nähdään kesällä 2017 edelleen myös pelien johtajana. Uusia pelinaisia on joukkueeseen siirtynyt muista seuroista ja pelaajarinki onkin kasvanut suureksi.

Naiset ovat myöskin aloittaneet varainkeruun ensi kesän matkakustannuksia peittääkseen. Napaleidit tempaisevat jälleen ja yleisön pyynnöstä valmistettu Vuosikalenteri on myynnissä. Oheinen kuva kertonee millaisesta kalenterista on kysymys. Vuosikalenterin huikeat kuvat ovat Toni Lehtolan käsialaa. Kalenteria saa ostaa joukkueen naisilta sekä Napaleidit FB-ryhmän kautta.