Lappiin kohta entistä isompia kaloja

Taitaa olla pohjoisen ahvenet liian pieniä isoja kaloja kaipaaville.

Suomeen aletaan kehittää kalastuskohteita, joissa uivat isot kalat. Kolmivuotisen hankkeen aikana kalastuksen asiantuntijat ja tutkijat kehittävät mallikohteet viidelle alueelle Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Kohteiksi ovat valikoitumassa Livojärvi Posiolla, Kylmäluoman alue Taivalkoskella, Hossan alue Suomussalmella, Koutusjärvi Pellossa ja tunturivedet Enontekiöllä.

– Operaation tavoite on kunnianhimoinen mutta mahdollinen. Hankkeen jälkeen meillä pitäisi olla kalastuksen mallikohteita, joissa ison kalan todennäköisyys on suurempi. Jos malli on toimiva, sitä voi hyödyntää laajemminkin, projektipäällikkö Markku Vierelä Metsähallituksesta sanoo.

Valittuihin vesistöihin istutetaan kaloja ja tehdään kalastusjärjestelyjä. Kohteita markkinoidaan aktiivisesti ja houkutellaan kalalle kansainvälisen tason matkaajia.

Tutkimuksista vastaa Itä-Suomen yliopisto, hanketta ohjaa Metsähallituksen Luontopalvelut ja mukana ovat myös kalastusjärjestöt, osakaskunnat, ELY-keskus ja matkailuyrittäjät. Rahoitus tulee 80% EU:sta.

Kuva ja teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto

Lappilaisen maksuttoman digilehden pääset lukemaan täältä