Irina taipuu moneksi

Irina on kansainvälinen naisen nimi. Venäjällä Irina kirjoitetaan Ирина, joka on alkujaan venäläinen muunnos kreikkalaisesta Eirene- nimestä. Nimi merkitsee rauhaa.

Tämän tietää Irina Nikulina, joka sai nimensä isältään.

– Isä halusi minusta ensin Tatjanaa, mutta kun hän meni virastoon rekisteröimään nimeä, se olikin muuttunut Irinaksi. Äiti kysyi, mihin Tatjana nimi jäi. Isä oli siis matkalla tullut toisiin ajatuksiin ja nimeksi tuli sitten Irina, kertoo Irina tarkasti nimensä alkuperää.

Suomessa on rekisteröity 6316 Irinaa, heistä yksi miehelle. Irinalle nimen alkuperä on tuttu ja myös nimen alkuperäinen tarkoitus.

– Minusta tuntuu, että en halua riidellä, ja tykkään rauhasta, en tykkää sodasta enkä huutelusta. Nimi on hyvä, vahvistaa Irina.

Lapsuudessaan Irinalla oli sukulaisia, joilla oli sama nimi. Kun koulu alkoi, samassa luokassa olikin jo useampia Irina tyttöjä, kaiken kaikkiaan neljä.

– Kun opettaja huusi nimeä, niin kaikki neljä nousivat ylös vastaamaan. Kun oli vuoro mennä luokan eteen liitutaululle kirjoittamaan, silloinkin pari kolme Irina nousi pulpetistaan. Sitten alkoikin tulla jo tavaksi, että opettaja lisäsi nimeen vielä sukunimen, muistelee Irina kouluaikojaan.

Kotona Irina nimi vaihtui usein toisenlaiseksi.

– Minua kutsuttiin kotona Iraksi tai joskus olin Iriska, joka on lämmin nimi tai joskus Irusik. Isälleni olin Irusa. Venäjällä on tavallista, että nimestä on paljon eri muotoja.

– Oma tyttäreni sai äitini nimen, Anna. Se on myös hyvin kaunis nimi ja siitä saa erilaisia versioita.

On paljon erilaisia runoja, joissa Anna esiintyy.

– Pidän myös Anna-nimestä. Annuska, Anja, siitäkin syntyy monta uutta nimeä.

Venäläisessä kulttuurissa keisarin aikaan oli tapana juhlia nimipäiviä. Sen jälkeen ei Irinan muistin mukaan ole ollut tapana nimipäivää juhlista.

– Katsomme nykyisin kalenterista, milloin kenenkin nimipäivä on, ja voimme toivotella sinä päivänä onnea. Emme vielä tiedä, mitä suomalaisessa kulttuurissa nimipäivä merkitsee.

– Ystävien kanssa soitamme nimipäivän viettäjälle ja onnittelemme. Uskon, että se on kuin enkelin päivä, kun on nimipäivä.

Irinan päivää juhlistetaan tänä vuonna keskiviikkona 5.4.

Lue Lappilainen lehti kokonaisuudessaan maksutta täältä