Kosmetiikkaa metsästä

Mäntypuusta on moneksi, myös kauneudenhoidon raaka-aineeksi. Kuva: Metsäkeskus

Mänty, pinus sylvestris, on vahva ja vastustuskykyinen havupuu, joka taistelee tehokkaasti viruksia, bakteereja ja sieniä vastaan. Ei siis mikään ihme, että männyn sisältämiä antimikrobisia yhdisteitä hyödynnetään myös ihonhoidossa. Karussa ilmastossa hitaasti kasvavan suomalaisen männyn kuoressa on runsaasti vaikuttavia aineita.

Männynkuoriuute sisältää fenolisia yhdisteitä, jotka toimivat antioksidantteina. Ne estävät ihon rasvahappoja hapettumasta esimerkiksi UV-säteilyn ja ilmansaasteiden vaikutuksesta ja pitävät siten ihon nuorekkaana. Lisäksi männynkuoriuutteen vaikuteaineet edistävät ihon kollageenintuotantoa sekä aineenvaihduntaa ja sen myötä solujen uusiutumista. Kasvojenhoitotuotteissa käytettävä uute valmistetaan metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvästä nuorten mäntyjen kaarnasta.

Männynkuoriuutetta käytetään myös deodoranteissa. Uute voi joko lisätä hikoilua tai hillitä sitä ihmisestä riippuen. Runsasta hikoilua uute hillitsee, ja lisäksi antimikrobinen uute tappaa ihon pinnalla olevia bakteereja ja ehkäisee siten hien hajua.

Pääset lukemaan Lappilaisen maksutta täältä