Lapin kansanedustajat vieraana Lappiassa

Opiskelijat esittelivät Lapin kansanedustajille oppimisympäristöjään, tiloja ja laitteita sekä kertoivat opintojen sisällöstä Lappian Tornion yksikössä.  Kuva: Lappia

Lapin kansanedustajat Katri Kulmuni (Kesk.), Johanna Ojala-Niemelä (SDP) ja Markus Mustajärvi (Vas.) tutustuivat Torniossa Lappian toimintaan. Tutuksi tulivat kone- ja tuotantotekniikan sekä sähkö- ja kaivosalojen oppimisympäristöt, joissa opiskelijat esittelivät tiloja, laitteita ja kertoivat opintojen sisällöistä.

Oppimisympäristöt on rakennettu mahdollisimman pitkälle työelämän tarpeita vastaaviksi. Esimerkiksi Lappian kaivosalalla louhinta-, rikastus-, jalostus- ja laboratorioprosessit sekä simulaatio-oppimisympäristöt vastaavat Suomessa toimivien kaivosten koneita, laitteita ja prosesseja.

Oppilaita myös Ruotsiin ja Norjaan

Rahoitusmalli muuttuu ja ammatillisen koulutuksen uudistus suuntaa myös Ruotsiin ja Norjaan. Tarkoitus on sujuvoittaa opiskelijoiden liikkumista näiden maiden välillä.

– Lappian opiskelijat suorittavat työpaikalla tapahtuvan oppimisen jaksoja alan yrityksissä mm. Ruotsin puolella Haaparannalla. Mutta esimerkiksi torniolaisella opiskelijalla oppisopimuskoulutus ei ole mahdollista Ruotsin puolella, jos yrittäjällä ei ole suomalaista Y-tunnusta eli yritys ei ole Suomen yritysrekisterissä. Lisäksi jos opiskelija työllistyy Haaparannalle valmistumisen jälkeen, sitä ei tilastoida rahoitusmallissa oppilaitosta hyödyttäväksi vaan tilastoidaan samaan kategoriaan kuin varusmiespalveluksen suorittaminen, selvitti kansanedustajille oppilaitoksen rehtori Virpi Lilja.

Pääset lukemaan Lappilaisen maksutta täältä