Satumaan kuningas 22.2. Pellossa

Seppo Matintalo ja J.Eskelinen sekä kädessä Reijo Taipaleen CD-levy. Kuva: Viihdeohjelmat.

Reijo Taipaleen rakkaimmat iskelmät tulevat kuultaviksi Satumaan kuningas -konsertissa lauantaina 22.helmikuuta Pellon Rohki-hallissa. Toinen esitys on sunnuntaina 23.2 Rovaniemen Korundissa.

Konserteissa muistellaan musiikkituottaja Seppo Matintalon ja Satumaan kuninkaan Reijo Taipaleen yhteistä ystävyyttä ja yhteistyötä yli 30 vuoden ajalta. Konsertissa soivat ”Hiljainen tango sateessa soi”, ”Kaukana jossain Onnen maa”, ”Oi jospa kerran sinne Satumaahan käydä vois”, ”Vielä jaksaa vanhakin tanssia” ja ”Niittykukkaset” muiden Taipaleen suurimpien hittien ohella.

Reijo Taipaleen musiikki toivottujen listalla

Seppo Matintalo on käsikirjoittanut konsertin ja ensimmäinen konserttikiertue tehtiin viime syksynä. Se sai paljon positiivista palautetta ja konserttia on toivottu Lappiin uudestaan. Konsertissa kuullaan ennen kuulemattomia, mielenkiintoisia tarinoita Matintalon ja Taipaleen yhteisestä matkasta. Matintalo kertoo, miten hän löysi Taipaleelle laulut ja miten useat kultalevyt syntyivät.

–    Haluan vain kunnioittaa yhteistä musiikkimatkaamme, joka kesti 1980-luvulta vuoteen 2014 asti, Matintalo sanoo.

Matintalolle Emma musiikin tuottajana

Seppo Matintalo palkittiin 8.helmikuuta Emma-gaalassa erikois-Emmalla elämäntyöstään suomalaisen musiikin tuottamisesta. Hän on tuottanut 150 kultalevyä ja hänen ansioluettelossaan pitkä liuta Suomen tunnetuimpia artisteja Taipaleen lisäksi: esimerkiksi Jamppa Tuominen, Tapani Kansa, Reijo Kallio ja Mattilan sisarukset. Matintalo täytti kesäkuun 2019 alussa kunnioitettavat 70 vuotta.

–    Kun tulin alalle, en ollut musiikkimiehiä, kertoo Matintalo.

Sepon silmät kostuvat kyyneliin ilosta, kun hän muistelee Reijo Taipaleen ja Topi Sorsakosken ”Kulkukoirat”- levyntekoa Jari Holmin pienessä studiossa.

–    Siitäkin komerosta tarttui suuret äänet Suomen kansalle.

Tunnetut sävelet ohjelmistossa

Konsertin solistit tulkitsevat tangokuningas Taipaleen aikoinaan levyttämiä kappaleita, kuten ”Satumaa”, ”Sateen tango”, ”Ruusu joka vuodesta”, ”Elämän virta”, ”Jaksaa vanhakin tanssia”, ”Elämän parketeilla”, ”Niittykukkaset” ja monia muita hittejä.

Solisteina toimivat tangokuningas Tomi Markkola ja tangoprinssi 2015 Kalle Jussila, tangoprinssi 2006 Jarno Itkonen sekä iskelmälaulaja J. Eskelinen. Konsertissa kuullaan myös upeita duettoja Kari Hirvosen ja J. Eskelisen laulamana, kuten megaluokan radiohitti ”Elämän Virta”, jonka Kari Tapio ja Reijo Taipale ovat levyttäneet.

Pellon konsertti pidetään Rohki-hallissa kello 19.Rovaniemen esitys on kello 15 Korundissa.

 

Lappilainen