Piia ja Pia saivat oman nimipäivän allakkaan vuonna 1973. Siihen asti 28. joulukuuta vietettiin Viattomien lasten päivää ilman nimipäiväsankareita.
Inarilainen Piia Södergård arveli kauan, että päivän tarkoitus on muistuttaa ajasta, jolloin ihminen oli vielä turmeltumaton ja kykenemätön tietoiseen pahaan.
– Vasta pitkän aikaa oman lapsuuden päättymisen jälkeen ymmärsin, että kyse olikin kahden vuosituhannen takaisen lasten joukkomurhan muistopäivästä. Vaikka nimipäivän vietto näin saikin vähän makaaberimman vivahteen, ei se silti himmennä päivän juhlan tuntua. Sijoittuuhan se kuitenkin keskelle vuoden suurinta ja iloisinta juhla-aikaa, Piia pohtii.
Piia ja Pia tulevat latinalaisesta sanasta pia, joka tarkoittaa hurskasta.
Yksi pienoinen i-kirjain erottaa kaksi nimeä toisistaan, joten on enemmän kuin todennäköistä, että ne menevät sekaisin.
– Kotimaassa niin tutut kuin tuntemattomat kirjoittavat nimeni usein yhdellä iillä. Veikkaisin, että ruotsalainen sukunimeni johdattelee siihen suuntaan. Mutta en yleensä pidä kovin suurta lukua etunimen oikeinkirjoituksesta, sukunimen kanssa nimittäin riittää sarkaa ihan senkin edestä.
Piian mukaan ulkomaalaisille nimen ääntäminen on helppoa, varsinkin, jos ei niuhota kahden iin kanssa. Oikeinkirjoitus on hiukan vaikeampaa.
– Lähes viikoittain vastaan töissä ulkomailta tuleviin sähköposteihin, joissa vastaanottajana on Pila.
Espanjassa nimeen liittyy usein tietynlainen reaktio.
– Kun joku espanjalainen kysyy nimeäni, hän toteaa välittömästi, että ”Ai, Piia niin kuin pikkulinnun piipitys pía, pía, pía?”
Monet ovat hoksanneet, että syntyy mukavia sanapareja, kun nimen yhdistää samankuuloisiin sanoihin: Piia-piiperö, Piia-pipari tai Piia-pippuri.
Joistakin nimistä käytetään vakiintuneita lempinimiä, kuten Markusta Make ja Elinasta Ellu. Piialle sellaista ei ole, mutta lähipiirissä niitä toki syntyy luonnostaan.
– Tenavana minua kutsuttiin pikku-Piiaksi, mutta ihan vain siksi, että pienenä olin oikeasti hyvin pienikokoinen. Perhepiirissä olen Piisu, vanhoissa tanhupiireissä Piude.
Teksti: Riitta Tolonen
