Ivalo

Vuoden 2016 Inarilaisteko–palkinto Katri Kittilälle

Inarin kunnan kulttuuritoimi on vuodesta 1978 lähtien julkistanut itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12. Inarilaisteko–palkinnonsaajan. Palkinto on luovutettu merkittävästi inarilaisen kulttuurityön hyväksi toimineelle henkilölle tai ryhmälle. Tänä vuonna…


Yhdessä tekeminen kruunaa joulun

Jouluna hiljennytään ja nautitaan yhdessäolosta ja tekemisestä rakkaitten parissa.  Joulupukki, lahjat, laulut ja yhdessäolo kruunaavat kaamosajan juhlapyhät. Pirttien lämpimässä lepattavat kynttilät ja pöytiin loihditaan herkkuja….


Saariselän Kaunispään etelärinteeseen nousee hotelli

Metsähallitus Laatumaa on tehnyt kaupan esisopimuksen Saariselällä Kaunispään etelärinteessä sijaitsevasta hotellitontista. Hanke saa lopullisen siunauksen kunnalta joulukuun aikana. Kiinteistökauppa toteutetaan tulevan vuoden vaihteen jälkeen tammikuun…


Kaijan Kukka on Mimmin näköinen myymälä

Ivalossa toimiva Kaijan Kukka avasi ovensa jo sotien jälkeen. Hautaustoimisto on juhlinut pari vuotta sitten nelikymppisiä. Liikkeen nykyinen kauppias Mimmi Turunen (42) otti yrityksen vetovastuun…


Huumorilla kotihoidosta

Kuva: Antti Raatikainen Rovaniemen Teatteri – Lapin Alueteatteri pakkaa tragikomedia Pikavoiton näyttelijöineen, pukuineen ja lavasteineen linja-autoon ja ottaa suunnan pohjoiseen. Näytelmän kaksi naista, Loretta ja…