Monenlaisen liikunnan harrastaja Eija

Monen tuttavapiirissä, suvussa tai työyhteisössä varmaan löytyy yksi Eija. Tämä nimi on annettu liki 25 000 suomalaiselle naiselle ja se on ollut yleinen nimi koko 1900-luvun.

Myös 10 miestä on saanut nimekseen Eija. Pohjoismaista nimen kantajia löytyy myös, Ruotsissa heitä on 1282 ja Norjassa 26.

Nimellä on hengellistä taustaa ja löytyypä myös virsiä, jossa huudahdellaan eijaa.

Almanakkaan Eija nimi pääsi vuonna 1950, helmikuun 19. päivä. Silloin nimipäiväänsä viettää myös Peräahon Eija Rovaniemellä.

Nimensä taustoista Eija otti selvää ja tietää kertoa, että nimiehdotus tuli aikoinaan omalta äidiltä.

– Se oli muotinimi silloin, ja kylällä ei ollut muita Eijoja. Vuoden päästä tuli toinen Eija samalle kylälle ja oli luokkaa alempana koulussa. Muita Eijoja ei kansakoulussa samaan aikaan ollut, mutta myöhemmin Haaparannalla ruotsin kielikurssilla meitä oli kaksi. Tuttavapiirissa Eijoja löytyy, kertoo nimipäiväänsä helmikuussa viettävä sankaritar.

Pienen tyttären saama kastenimi ei kaikkien mielestä natsannut kohdilleen, ainakaan naapurin mummon mielestä.

– Naapurin mummo, kun oli saanut kuulla tämän nimen, niin oli kauhistellut, sillä virressä lauletaan, että ”eijaa laulakaa”.

Tie vei Nivalasta kohti pohjoista

Eija on kotoisin Nivalasta ja asunut 10 vuotta Rovaniemellä. 16 vuotta on takana hierojan töitä, niistä viimeiset 9 vuotta uimahalli Vesihiidessä.

Eijan aika kuluun lukuisissa harrastuksissa. Aikaa on ryhmäliikuntatunneille, kuntosalille, vesijuoksuun, patikointiin ja geokätköilyyn. Tämän talven uutena harrastuksena on avantouinti.

– Tietenkin sitten vielä minun pikku cihu-rodun edustajan, Suklaa-koiran ulkoilutus korttelin ympäri.

– Nimipäiviä en ole sen kummin viettänyt. Mutta nyt kun on mahdollisuus, lähetän terveisiä kaikille harrastuskavereille ja kaimalle Lipposen Eijalle myös nimpparionnittelut!

Teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto

Pääset lukemaan maksuttoman digilehden täältä