Uusi sisustusliike Saariselällä

Tenojoen tunturista nimensä saanut Sávja tarjoaa Saariselällä silmäniloa ja tekniikkaa kotiin ja loma-asunnolle. Liikettä luotsaavat omistajat Elina Hautala ja Oula Kuokkanen.

Sisustusta ja IT-palveluita tarjoava Sávja Oy on avattu Saariselällä. Nimensä liike on saanut Tenojoen varrella sijaitsevasta vaarasta Sávjabákti.

Uutuuttaan hohtava liikehuoneisto huokuu vahvoja värejä luonnonmateriaaleilla maustettuna. Osaamisen yhdistäminen on ollutkin liikeidean kantava voima, sillä tänä päivänä moniosaaminen on tärkeää.

– Liikkeessämme on lämminhenkistä tyylikkyyttä, ideoita ja vinkkejä sisustuksen toteuttamiseen kodissa tai loma-asunnolla. Tämän päivän sisustukseen kuuluu myös tekniikka ja siksipä olemme loistava tiimi toteuttamaan ratkaisuja, missä tekniikka asennetaan saumattomasti sisustukseen, kertoo omistajat Elina Hautala ja Oula Kuokkanen.

Matkailijoita ja myös paikallisia on miellyttänyt liikkeen selkeys ja omannäköinen tarjonta. Lahjaideat ja esimerkiksi lastenhuoneeseen saatavat pussilakanat ja eläinaiheiset tyynyt ovat saaneet kiitosta.

– Sesonki on parhaimmillaan menossa ja uusia tuotteita saapuu koko ajan, joten kannattaa tulla tutustumaan! Mikäli matkalaukku on jo täynnä tai autoon ei mahdu, postitamme tuotteet asiakkaan toiveiden mukaisesti, selvittää Elina Sávjan toimivaa palvelua.

Kevät on petivaatteiden uusimisen aikaa. Sávja tarjoaa vaihtoehtoa ja uusia raikkaita kuoseja pussilakanoihin ja tyynyliinoihin.

Teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto
Kuvat: Sávja Oy

Lisää sisustusvinkkejä Lappilaisen digilehdessä