Meidän Koulussa EI Kiusata (MeKEKi)

Tornion koulujen vanhemmat ry:n hallituksen jäsenet Outi Hyvönen, Tommi Laukkanen ja Minna Tennivaara (puheenjohtaja) valmiina tubettajien kera lisäämään tietoa lasten ja nuorten some-käyttäytymisestä. Taustalla Duudsonit Activity Park TornioHaparandan seinäkuvassa. kuva: Rami Ranta

Tornion koulujen vanhemmat ry edistää ja kehittää Tornion koulujen ja vanhempainyhdistysten yhteistyötä. Tärkein tehtävä on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia, ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä sekä vahvistaa yhdistyksen toiminta-alueen asukkaiden yhteisöllisyyttä.

– Tänä vuonna keskitymme sosiaaliseen mediaan. Facebookin lisäksi on suuri kirjo erilaisia palveluita, missä voi jakaa kuvia, lähettää pikaviestejä, kirjoittaa juttuja ja kommunikoida muuten vain niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa, kertoo Minna Tennivaara.

Vanhempien tulee tietää somesta edes jotain

Suosituimpia some-palveluita ovat Facebook, Instagram, Twitter, WhatsApp, Kik messenger, erilaiset blogit ja keskustelufoorumit. Uusia palveluita syntyy jatkuvasti ja ne ovat suosittuja.

– Vanhempien tulisi olla tietoisia siitä, mitä lapset sosiaalisessa mediassa tekevät. Lapsille tulisi myös opettaa fiksua some-käyttäytymistä.

Sosiaalisesta mediasta on koitunut ongelma niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Lapset ja nuoret saattavat haukkua luokkatovereita ja saman koulun oppilaita tai muusta yhteisöstä tuttuja. Lapset ja nuoret eivät ehkä ymmärrä omien some -tekojensa seurauksia. Tämän vuoksi niin vanhempien kuin muiden aikuisten on otettava haaste vastaan fiksun some -käyttäytymisen ohjaamisessa.

– Perinteisen valistuksen lisäksi tarvitaan lapsille ja nuorille vaikutusvaltaisen henkilön, tässä tapauksessa tubettajan, henkilökohtainen läsnäolo sanoman ymmärtämiseksi ja uskomiseksi. Huhtikuun SOME-päivässä Torniossa tubettajat vierailevat kouluissa puhumassa kaveruuden merkityksestä sekä somen hyvistä käyttäytymissäännöistä. Illalla on koko perheen tapahtuma, jossa yleisöllä on mahdollisuus tavata tubettajia sekä saada tietoiskuja some -maailmasta.

Lappilainen lehden pääset lukemaan täältä