Viimesyksyinen Rosa Liksomin Everstinna tuo tähän päivään tunnelmia Lapista ennen ja jälkeen sodan. Räväkkä, tunnettu Lapin kulttuurinainen rakastuu tulisesti, vaikka miehen äiti varoittaa palavan rakkauden vaarasta. Minkäs teet, kun rakkaus imee kuin kesän ensimmäinen verta kaipaava hyttynen ja tarttuu pintaan kuin kärpänen imupaperiin. Rakkaus kantaa pitkin Lapin perukoita asemapaikoilta toisille, sietää pyrähdykset etelään ja piipahdukset ulkomailla, erikoiskuljetuksessa.
Välillä olo on kuin prinsessalla, palvottu, ihasteltu. Väliin iskee pakokauhu, ruhjeet tuntuvat iholla pitkään, mutta intohimon liima pitää.
Liksomin meänkieli on leppoisaa ja saa menneen ajan elämän kuvailut lempeine riimityksineen kuulostamaan väliin kadehdittavan komealta. Tosin sotilaallinen saappaan kiilto, miehen tahdikkuus ja järjestelmällisyys tuovat kontrastia nuoreen lempeen, juhlintaan ja kaiken kattavaan järjestelmällisyyteen.
Rakkaus on ihmeellistä, voimaa antavaa ja elämässä kantavaa, vaikka se väliin kuinka haavoittaisi. Aina vain riittää kärsivällisyyttä odottaa ikkunan takana rakasta tulijaa, vahtia päiväkaudet puhelimen soittoa, joka ei vain tulle tulevan koskaan. Sekunneissa ja minuuteissa odotus kääntyy kuitenkin lempeän sylin turvaan ja karkottaa kaipuun.
Everstinnan aikoinaan tunteneet voivat päätyä penkomaan muitakin romaanin päähenkilöön liittyvää kirjallisuutta. Annikki Kariniemen teoksia toivottavasti lainataan kirjastosta Everstinnan lukemisen jälkeen. Jospa niistä paljastuisi joitakin taustoja Everstinnan rakkausmatkaan.
Everstinna on Liksomin neljäs romaani.
Teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto
Lue koko lehti maksutta täältä
