Pääuutinen


Turvallisuus puhuttaa pohjoista

Jo yli 20 vuotta ovat suomalaiset osallistuneet osaan puolustusliitto Naton toiminnasta kumppanuussopimuksella. Naton Brysselin päämajassa sijaitsee Suomen Nato-edustusto, jossa noin 20 työntekijää seuraa ja raportoi…


Kiertotaloutta kaivataan osana ympäristönsuojelua

Jätteenpolttoa tulee vähentää ja suojella vesistöjä. Asenteissa ja teoissa tarvitaan vielä muutoksia, todetaan Euroopan komission selvityksessä, jossa kartoitettiin ympäristöpolitiikkaa EU-maissa.  Selvitys luo pohjaa Euroopan tasolla…



Maaseutu Lapissa uudessa vireessä

Lapin kunnissa on ollut maaseutua kehittävä hanke jos toinenkin, joista ei paljon villoja ole jäänyt, kun hankeaika on umpeutunut. Hankkeilla on tavoiteltu uutta työtä ja…


Sinetän väki mustassa aukossa

Vilkas liikenne pohjoisen teillä on usean tienvarsikylän asukkaan huolen aihe. Stoppareita, hiljentäjiä, peltipoliiseja ja varoituksia kaivataan etenkin kylissä, joissa on paljon päiväkotilaisia ja koululaisia, joitten…


Äänestäisin, jos tietäisin

Huhtikuun kuntavaaleissa on äänestysprosentin osalta paljon petrattavaa. Äänestämällä vaikuttaa alle 60% kuntalaisista, nuorista 30% ja maahan muuttaneista alle 20%. Merja Jutila Roon tutki viime vuonna…


Ranuan eläinpuiston jääkarhunpentu vihdoinkin ulos

Ranuan eläinpuistossa 25. marraskuuta 2016 syntynyt jääkarhunpentu pääsee ulos pesätiloista huomenna 15.3. klo 12. Luonnossa jääkarhuemo hoitaa pentujaan lumeen kaivamassaan pesäluolassa maalis-huhtikuulle. Tuolloin 3-4 kuukauden…


Naisyrittäjien Lappi

Hyvinvointialalle kannustetaan Lapin kunnissa asuvia naisia. Yrittäjyyttä tarvitaan Lapissa ja sitä varten Lapin korkeakoulut etsivät nyt lisää väkeä valmennusohjelmaan. Sodankylässä, Muoniossa, Enontekiöllä, Kemijärvellä ja Tervolassa…