Pääuutinen

UKK kansallispuiston voittanutta ei ole

Tyytyväisiä kävijöitä löytyi Urho Kekkosen kansallispuiston kävijätutkimuksen tuloksena. Puistolla on suuri merkitys retkeilijöille, sinne halutaan palata uudestaan, ja palveluihin ollaan pääosin tyytyväisiä. Viime vuonna kansallispuistossa…


Pohjoisen syrjintäkokemukset esiin

Lapissa syrjintää kokevat monet ihmiset. Syrjintää kokeneiden, kuten sukupuolivähemmistöjen, vammaisten ja etnisten vähemmistöjen kokemuksia tuodaan esiin monin eri tavoin. Maaliskuussa on jo nähty ja osallistuttu…


Lomatärppi Utsjoella houkuttelee turisteja

Osa Lomatärpin mökeistä on seissyt Tenon rantatörmällä Aittisuvannon kohdalla kohta 30 vuotta. Mökkiriviin valmistui viime talvisesongille kaksi uutta mökkiä, jotka mahdollistavat isompien ryhmien palvelemisen ja…


Lapin hostellit valmiina talvilomalaisiin

Suomen hostelliverkosto on laaja ja antaa mahdollisuuden edulliseen majoitukseen. Kansainvälinen hostel-verkosto on reppureissaajien tuttu, mutta yhä useammin myös perheet valitsevat hostellin lomakohteensa yöpymiseen. Majoitusten hinnat…


Yhteisvoimin uutta työtä

Työttömien määrän vähentämiseen pyrkivä aktivointimalli on otettu maassa ristiriitaisesti vastaan. Lapissa keskustelu on kääntymässä voivottelusta mahdollisuuksien etsintään. Rovaniemellä ja Sallassa koolle on kutsuttu kuntalaisia, jotta…


Metsä- ja matkailualalta työtä nuorille

Metsäkeskus on mukana järjestämässä Metsä- ja matkailupalvelujen tuottaja –opintoja Lapissa. Koulutuksesta valmistuu monitaitureita, jotka osaavat raivata taimikoita kesällä ja palvella matkailijoita talvisesongin aikana. Tavoitteena on,…


Sodankylä valitsi elinkaaren

Homeesta ja hengitysilmassa leijuvista mikrobeista on tullut monen lappilaisen julkisen tilan riesa. On suljettu kouluja, terveyskeskuksia, siirretty koululaisia, potilaita ja työntekijöitä parakkeihin ja väistötiloihin sinne…


Ivalo kuvataan Lapissa

Jännityssarja Arctic Circle on suomeksi Ivalo. Sarjaa kuvataan Suomen Lapissa ja siinä esiintyvät muun muassa Iina Kuustonen ja Pihla Viitala. Mukaan on saatu nimekkäät saksalaisnäyttelijät…


Pieni on kaunista pohjoisessa

Eurooppa hehkuttaa Lappia. Tällainen vaikutelma jää, kun Katalonian, Englannin, Kreikan, Puolan ja muun Euroopan alueitten edustajat pääsivät Rovaniemellä pidetyssä seminaarissa kuulemaan, mistä Lappi elää ja…