Uncategorized

Uutta osaamista puurakentajille

​​Ammattiopisto Lappian puualalla Kemissä oli keväällä käynnissä CLT-painotteinen teolliseen puurakentamiseen liittyvä koulutusjakso. Kemi-Tornio-alueen lisäksi mukana oli väkeä Iistä, Kuivaniemestä, Lappeenrannasta ja Ylitorniolta. Kaikki 12 koulutettavaa…


Kalastus on eettisesti kestävää

    Kalastus on osa suomalaista elämänmuotoa ja kulttuuria. Suomessa vapaa-ajan kalastajia on n. 1,5 miljoonaa ja oikeuksia kalastukseen erilaisissa vesistöissä on paljon. Kesämökkikulttuuri on…


Sallan houkutteleva kesä

Salla on mukana eri hankkeissa, joissa kehitetään alueen palveluita ja houkuttavuutta. Tavoitteena on tasoittaa kesä- ja talvimatkailun eroa matkailijamäärissä, hyödyntää Värriön tutkimusaseman huippututkimusta elinkeinoelämän tarpeisiin…


Hillat kukalla toukokuulla

Ensimmäiset havainnot hillankukista tulivat toukokuun lopulla. Kukkia kuvanneen kunnanhallituksen puheenjohtaja Veijo Illikaisen mukaan hillankukinta alkoi viikon myöhemmin kuin edellisenä vuonna. Ranualainen marjatohtori ja marjan ostaja…


Porokello voi pelastaa

Porokolareita tapahtuu vuosittain n. 4000 ja niiden määrä kasvaa aina vuoden loppua kohti mentäessä. – Kolaririskin nouseminen johtuu porojen liikkumisesta. Kun porot lähtevät vaeltamaan vasomisalueille,…


Nuorttijoella kalastetaan kilpaa

Perinteiset Nuortin kalakisat alkavat kesäkuun 1. päivä ja kestävät koko kesän Savukosken Nuorttijoella. Osallistuminen on ilmaista, mutta kalalupa pitää hankkia paikan päältä Tulppion Majoilta ja…


Poroportteihin tuotekehityskilpailu

Porot, jotka kuljeksivat aidattujen alueiden sisäpuolelle, ovat usein ongelma maa- ja metsätaloudelle. Ongelma syntyy, kun aidatulta alueelta haetaan esimerkiksi puutavaraa, ja portteja joudutaan tiuhaan avaamaan….


Poroportteihin tuotekehityskilpailu

Porot, jotka kuljeksivat aidattujen alueiden sisäpuolelle, ovat usein ongelma maa- ja metsätaloudelle. Ongelma syntyy, kun aidatulta alueelta haetaan esimerkiksi puutavaraa, ja portteja joudutaan tiuhaan avaamaan….


Lapin luonnonvarat kiinnostavat

Metsähallitus kartoitti paikallisten ihmisten ja toimijoiden toiveita ja odotuksia valtion maiden käytölle Lapissa verkkokyselyllä. Tämän yleisökyselyn ja luonnonvarasuunnittelun työpajojen pohjalta muodostuu aikanaan valtion maiden vesien…


Lapin revontulien bongaajille opastusta

Riitta Kemppainen-Koivisto Kun yhdistää hieman avaruusfysiikkaa, tiedettä ja kuvaamista, syntyy helppolukuinen opas revontulten syntyyn ja niiden syvempään ymmärtämiseen. Helppotajuista ei revontulten ilmeneminen, muodot ja värien…