Tulevaisuus vaatii uutta osaamista

Kirjoittajat YTM, projekti- ja tutkimuspäällikkö Tarja Kemppainen (oik), YTM, yliopisto-opettaja Vera Fiorentino ja YTT, Dos, yliopiston lehtori Marjo Romakkaniemi Lapin yliopistolta. Kuva: Vera Fiorentino

 

Lapin yliopistolla ja ammattikorkeakoululla ollaan valmiudessa uuteen aikaan kunnissa. Lähitulevaisuudessa kuntien hallinnosta irtaantuvat sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat vaikuttamaan kentällä työtään tekevien työhön. Työ muuttuu ja kuntalaisen, asiakkaan, rooli on entistä tärkeämpi.

Kun yhdistetään eri tieteenalojen parhaat opit ja saadaan laaja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaaminen esiin, osataan paremmin vastata kuntien ikääntyvän väestön tarpeisiin ja muihin muutoksiin ihan jokaisessa Suomen kunnassa. Lapissa uutta opintokokonaisuutta tarjotaan niin Lapin yliopiston ja ammattikorkeakoulun sote-alojen opiskelijoille kuin Lapin alueella toimiville sote-alan ammattilaisille.

Nyt kun koulutuskokonaisuudesta on suoritettu kaksi moduulia, olemme vahvistuneet siitä, että uusi tapa toimia ja oppia on tarpeen.  Koulutusmoduuleihin osallistunut sosiaalityöntekijä Henri Izadi kommentoi: ”Koulutusmoduuleihin osallistuminen on työkokemuksen ohella ollut hyvä lisä asiantuntijuuden vahvistamisessa.”

Tarjolla oleva opetuskokonaisuus on osallistujille maksutonta. 20 opintopisteen opinnot voi valita kokonaisuutena tai vain ne osiot, jotka kiinnostavat eniten. Osallistua voi vielä kahteen tulossa olevaan koulutusmoduuliin. Verkko-opintoina toteutettava oppiminen mahdollistaa sen, että jokaisesta Lapin kunnasta voivat halukkaat olla mukana ja käydä töissä samalla.

Yksi uusi näkökulma kaikessa oppimisessa on tuntea asiakkaat aktiivisina toimijoina, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden käyttäjinä ja kehittäjinä. Tuleva Sote- uudistus edellyttää entisestään tiivistyvää yhteistä työskentelyä ja ymmärrystä sekä moniasiantuntijuutta vahvistavia toimintamalleja.

On tärkeä tuntea sellaisia menetelmiä, joiden avulla palvelujen piirissä oleva ihminen on motivoitunut hoitamaan omaa terveyttään ja omia asioitaan. Ilman omaa tahtoa terveys ja hyvä kunto kun ei pysy yllä. Kunnissa on myös olemassa palveluita, joita kuntalaiset eivät tiedä olevan olemassakaan. Apua löytyy usein eri oven takaa, erilaisilta ammattilaisilta. Kun auttajat ja autettavat puhuvat yhteistä kieltä, pyrkivät parempaan yhteistulokseen ja suunnitellusti etenevät, tuo se parhaimman lopputuloksen. Usein pelkkä yhdessä asioiden kirjaaminen ylös auttaa havainnoimaan tilannetta ja etenemään toimenpiteiden aikatauluttamiseen. Apuna voidaan käyttää tapoja, joita kuntalainen ei tunne, mutta jonka äärelle ammattilainen osaa ohjata.

Kuntalainen on aina jossain vaiheessa elämäänsä sosiaali- ja terveyspalveluiden piirissä. Kun yhteisiä verovaroja käytetään, vaaditaan myös vaikuttamista: tulee osata menetelmiä, joissa kuntalainen, asiakas, osallistuu työntekijöiden kanssa palvelurakenteiden kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.  Tässä apuna tullaan opiskelijoiden kanssa kirjoittamaan juttuja, kannanottoja, mielipiteitä sosiaali- ja terveyspalveluiden arjesta ja kehittämisestä osana laajempaa sote-uudistusta. Näitä opiskelijoiden kirjoituksia tullaan julkaisemaan Lapin alueen lehdissä, erityisesti Lappilainen-lehdessä.

Monialaista ja -tieteistä osaamista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille (MoniSoTe) -hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja Pohjois-Suomen Ely-keskus.