Kolari

Nuoret mukaan valmisteluun

Nuorten ääntä toivotaan paremmin kuuluville jo asioiden valmisteluvaiheessa Kolarissa. Kunnan työryhmissä ja lautakunnissa tulisi päätöksiin voida vaikuttaa jo hyvissä ajoin valmisteluvaiheessa. Näin ehdittäisiin selvittää nuorten…


Kolari juhlii 28.6. – 4.7.

Kolarin kirkonkylällä tavoitellaan kesäkansaa kulttuurin pariin kuun vaihteessa. Tapahtuman päätähtiä ovat tutun ja rakkaan Tornionlaakson kulttuurin, murteen ja kotiseutuhistorian tuntijat. Stadin kundiksi valittu Heikki Paunonen…


Monen kylän Jyrkiboy

Kreikkalainen Georgios on suomennetun Yrjön ja Jyrkin alkuperä, ja tarkoittaa maanviljelijää. Jyrkiksi nimi muuntautui Itä-Suomessa, jossa Georgios-nimestä oli käytössä venäläiset muunnelmat Georgi, Jegor ja Juri….


Lainion lumikylä ihastutti ikäihmisiä

Pari viikkoa sitten lumilinnan hiljaisia käytäviä ja hulppeita saleja kiersivät Kolarin palvelutalon asukkaat ja Voimaa vanhuuteen -hankkeeseen osallistuvat vertaisjumppaohjaajat eli vertaisveturit. Koristeellisten jääovien taakse lumihotellin…


Avolouhoksen suuruus yllätti kolarilaiset

– Mie lähin sen takia, että halusin nähdä, miltä näyttää kaivos, joka on Hannukaisen kanssa samaa mittakaavaa, valtuutettu Lea Kaulanen kertoo bussissa paluumatkalla Ruotsin Jällivaarasta…


Loma-asukkaat innostuivat Kolarin kylistä

– Tämä oli erittäin mielenkiintoinen tilaisuus, tosi hyvä, Ylläsjärvellä lomaileva keravalainen Yrjö Benson sanoi Kolarin kunnan järjestämän mökkiläisparlamentin jälkeen. Hän ja 60 muuta loma-asukasta keskustelivat…


Helukan huoltotukikohta poistuu

Metsähallitus lopettaa Kolarin Ylläksen Helukan huoltotukikohtansa. Jatkossa Pallas- Yllästunturin kansallispuistoa huolletaan Äkäslompolon luontokeskus Kellokkaasta, Tunturi-Lapin luontokeskuksesta Hetasta ja Pallasjärven huoltotukikohdasta käsin. Työ siirtyy yrittäjille 200…


Tukea henkiseen kasvuun

Kolarissa on aloittanut toiminnan Om Noomi. Yrityksen nimi tulee Kati Kortesalmen henkinimestä Noomi. Reiki- ja Enkeli Kristalli Mastereiksi opiskellut Kati tarjoaa Om Noomissa henkisen hyvinvoinnin…


Kun Pekka Kolari heräsi henkiin

Siinä on Pekka Kolari. Sauvoo jokiveneellään ylävirtaan aivan tässä Kolarin Jokijalassa, Kolarinsaaren edustalla. Valmiina kirjoittamaan kunnan historiaan uuden luvun. Ja tuossa Jyrki Vaattovaara omassa lohiveneessään,…


Kuntakeskus, jonka ohitit jo

Tiedätkö, miksi Kolari päätyi kuvauspaikaksi Napapiirin Sankarit -elokuvaan? Täällä on paitsi hieno Ylläs, myös tarpeeksi ankean näköinen kirkonkylä elokuvan työttömien sankareiden asuinpaikaksi. Ankealta kylämme keskus…