Avolouhoksen suuruus yllätti kolarilaiset

Kolarilaiset hämmästelivät Aitikin 7 000 hehtaarin kaivosalueen valtavaa kokoa. Kaivosyhtiön edustajat kertoivat kolarilaisille muun muassa kaivoksen vaikutuksista vesistöön sekä sen tuottamasta pölystä, melusta ja muista ympäristövaikutuksista. Kuva: Minna Salo

– Mie lähin sen takia, että halusin nähdä, miltä näyttää kaivos, joka on Hannukaisen kanssa samaa mittakaavaa, valtuutettu Lea Kaulanen kertoo bussissa paluumatkalla Ruotsin Jällivaarasta Aitikin kupariavolouhokselta.

Sama motiivi keräsi Kolarin kunnan järjestämälle avoimelle tutustumismatkalle mukaan päättäjiä ja virkamiehiä, sekä täyden bussilastillisen avolouhoksesta ja kaivostoiminnasta kiinnostuneita kolarilaisia.

Kaulanen ei toivo Kolarin Hannukaisen kylään suunnittelun rauta-kulta-kupari-avolouhoksen toteutumista. Bussissa matkustivat vieri vieressä ne, jotka toivovat kaivosteollisuutta Kolariin ja ne, jotka vastustavat sitä.

-Oikein valaiseva käynti. Näki, miten kymmeniä vuosia toiminut kaivos oli asiat järjestänyt, Kolarin kunnan maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri toteaa.

Hän uskoo, että Kolarissa voidaan oppia paljon siitä, miten asiat Aitikin kupariavolouhoksessa on hoidettu.

Moni mukana olija vakuuttui Aitikin vesienkäsittelystä ja tavasta, jolla kaivosyhtiö hoitaa ympäristöasiansa.

– Mulla vahvistui tunne, että ympäristöasioihin on uudella tekniikalla helppo vaikuttaa, kunnanhallituksen puheenjohtaja Helena Kaikkonen-Tiensuu toteaa.

Kemisti ja Ylläksen vapaa-ajan asukas Leif Ramm-Schmidt vertasi Aitikin kaivosta Hannukaiseen suunniteltuun avolouhokseen.

– Erityisen iloinen olen siitä, että Aitikin kaivoksella on suuri selkeytysallas. Iso allas tekee sen, että talvella, kun joessa ja vesistöissä on vähän vettä, ei tarvitse päästää mitään vettä yli.

Ramm-Schmidtin mukaan Hannukaiseen suunniteltu pienempi allas aiheuttaa sen, että vesiä joudutaan talvellakin laskemaan ja ne viipyvät altaassa vähemmän aikaa. Häntä huolestuttaa vesienkäsittelyn lisäksi Hannukaisen hankkeen ja Ruotsin Pajalassa avattavaksi suunnitellun Kaunisvaaran kaivoksen yhteisvaikutus Tornion-Muonionjokeen.

Bolidenin Aitikin kupariavolouhos Jällivaarassa on Euroopan suurin kuparikaivos ja Ruotsin suurin teollisuusalue. Se on tuottanut kuparia vuodesta 1968.

Teksti ja kuva: Milla Salo

(Toim. huom.) Pääset lukemaan Lappilaisen täältä. Ei maksa mitään, eikä tarvitse kirjautua mihinkään, eikä jahdata sinun evästeiden perään 🙂 . Jos luet kännykällä, lataamalla ISSUU sovelluksen lukeminen onnistuu sujuvammin.