2019


Lapista liikkeelle

Lapissa on 16 puoluetta tai tahoa, joilla on ehdokkaita tulevissa eduskuntavaaleissa. Tässä lehdessä esitellään 8 ja toiset 8 pääsevät esiin 3.4. ilmestyvässä Lappilainen lehdessä. Eduskuntavaalipäätöstä…


70 vuotta teatteria Rovaniemellä

70 vuotta sitten perustettiin Rovaniemelle teatteri ja alueteatterin alkamisestakin on kulunut jo 50 vuotta. – Juhlavuosi näkyy vuoden aikana useissa tapahtumissa ja kiertueella maakunnassa. Haluamme…


Yhteiskunnallinen yrittäminen on vastuullista

Yhteiskunnallinen yrittäjyys tarkoittaa sitä, että yritys on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten, ja se tuottaa liiketoimintansa kautta yhteiskunnallista hyvää. Yhteiskunnallisen yrityksen erottaa muista yrityksistä sen ensisijainen…


Omaan kotiin kaivataan kotitalkkaria

Kun Lappia asutettiin sodan jälkeen, oli pulaa kaikesta. Tonteista, rakennustarvikkeista ja jopa rautanauloista. Niitä nyhdettiin irti palaneista taloista ja käytettiin uudestaan oman kotitalon rakentamiseen. Näin…


Doula auttaa synnytyksessä  

Lapissa toimii synnytystukihenkilöitä, jotka tarjoavat läsnäoloa, tietoa, fyysistä tukea ja turvaa vanhemmille ennen uuden tulokkaan syntymistä perheeseen. – Olen toiminut synnytysvalmentajana, doulana, jo kuusi vuotta….


Visit Arctic North myy Pyhä-Luostolla

Pyhätunturin Ravintolat Oy:n toimitusjohtaja Jarno Jaksolan perusti Visit Arctic North -sivuston. Se palvelee Pyhä-Luostolle suuntaavia ja alueella jo olevia matkailijoita. Tarjolla on tietoa suomeksi ja…


Taivaan viemää

Seikkailuja pullollaan on tämän valokuvaajan, tähtien bongaajan, soittajan, kätköilijän ja ties minkä vielä harrastajan arki. Kuin yö painaa päälle, suuntaa hänen punainen volkkarinsa jo varmaan…


Himmetä ei muistot koskaan saa

Riitta Kemppainen-Koivisto Kun Leena Kostamo sai Kaatuneitten omaisten liiton edustajana kunnian vierailla viime itsenäisyyspäivänä Presidentinlinnassa, pääsi mukaan avecina hänen miehensä Rauno. Kutsu oli yllätys, ja…


Sotta Pyttynen kiertueelle

Kemin teatterin esitys 4-vuotiaasta Iidasta kertoo tytöstä, joka on ensimmäistä kertaa yökylässä mumminsa Sotta Pyttysen luona. Siisti tyttö kokee aikamoisen yllätyksen, kun mummi ei tunnu…