Sodankylä

Martinpilkit Luostolla 6. – 7. huhtikuuta

12 vuotta tulee täyteen Sodankylän perinteisillä Martin Pilkeillä. Luvassa on aikaisempia vuosia monipuolisempi ja näyttävämpi ohjelma ja hätäisemmille mahdollisuus kalojen narraamiseen jo perjantain iltapilkeillä. –…


Kelujärven Pentti

– Pentti- nimisiä on tässä Kelujärven kylässä ainakin kuusi, minua vanhempia ja nuorempia, aika paljon pikku kylässä. Isäni nimi oli Eemil ja minulle tuli nimeksi…


Sodankylän älykylähanke kiinnostaa

Sodankylään suunnitteilla olevaa 500 asukkaan älykylää luotsaa Juri Laurila. Hänen mukaansa Arctic Smartness Village Oy:n älykyläkonsepti on saanut paljon huomiota osakseen ja energiaomavaraisesta, ympäristöystävällisestä ja…


Kyläseppä Pauli

Kun Sodankylästä ajelee itään päin parikymmentä kilometriä, tulee vastaan Kelujärven kylä. Jos pysähtyy kylälle ihailemaan maisemia, saattaa havahtua harvinaiseen ääneen. Sitä pitää oikein kuunnella. Takooko…


Pohjoisessa hallitaan remontin teko

Suomalaiset suhtautuvat remontointiin luottavaisesti, mutta isompiin muutostöihin ei tohdita alkaa. Moni osaa hoitaa pienet korjaukset itse, kuten vaihtaa jalkalistat ja asentaa valaisimen kattoon. Naisten usko…


Sodankylän Sonja arktiseen seikkailuun

Suomalaista sisua kansainvälisessä seikkailussa huhtikuussa Norjassa edustaa Sodankylästä kotoisin oleva 24-vuotias Sonja Leppänen. Hänet valittiin mukaan Fjällräven Polar koiravaljakkohaasteeseen. Yli kolmensadan kilometrin mittainen koiravaljakkoretki lähtee…


Sodankylä valitsi elinkaaren

Homeesta ja hengitysilmassa leijuvista mikrobeista on tullut monen lappilaisen julkisen tilan riesa. On suljettu kouluja, terveyskeskuksia, siirretty koululaisia, potilaita ja työntekijöitä parakkeihin ja väistötiloihin sinne…


Sodankylässä neuvotaan netissä

Sodankylän kunta otti marraskuun lopulla käyttöönsä uuden palvelun kuntalaisille. Nyt voi sujuvasti chattailla tai lähettää Whatsapp-viestin, ja neuvoja saa nopeasti. Chat-palvelun käyttöönotto on osa Sodankylän…


Sometusta Portugalissa

Sodankylän nuorisovaltuusto heitti vuosi sitten ilmoille ajatuksen kansainvälisestä nuorisovaihdosta. Näin pääsi joukko innokkaita sodankyläläisnuoria yhdessä nuoriso-ohjaajien kanssa haaveilemaan, suunnittelemaan ja valmistelemaan vaihtoa. Yhteistyökumppaniksi löytyi MoveT+…


Sodankylä aktiivinen Suomi.fi palvelussa

Suomi.fi on verkkopalvelu, josta löytyvät kootusti kaikki julkisen hallinnon palvelut ja asiointikanavat. Sen avulla kansalaiset löytävät tietoa julkisista palveluista oman elämäntilanteen mukaisesti, yhdestä paikasta. Kaikki…