Terttu suomalaisesta luonnosta

Terttu kuuluu niihin etunimiin, jotka on saatu suomalaisesta luonnosta. Se tarkoittaa kukintoa, jollainen on esimerkiksi maitohorsmalla. Terttua ehdotettiin etunimeksi jo vuonna 1879, mutta almanakkaan se otettiin vasta 1929. Nimen suosion huippuvuodet osuvat toistaiseksi 1950- ja 1960-luvuille.

Suomussalmelaiseen Tolosen perheeseen syntyi 1950-luvun alkupuolella tyttö, joka sai nimekseen Terttu.

– Kuulin lapsena, että toinen vaihtoehto oli Elmi. Miksi päädyttiin Terttuun, en tiedä, mutta hyvä niin, nykyään Kuusamossa asuva Terttu Juntunen pohtii.

Ainahan voi arvailla, että ehkä kahden pojan jälkeen äiti tyttövauvaansa ihastellessaan huokaisi, että onpa tämä oikea herranterttu – ja sai siitä tyttärelleen nimen. Herranterttu on sievästä, hellyttävästä pikkulapsesta käytetty hellittelysana.

Veljet ovat mestareita keksimään sisarilleen lempinimiä, ja niin Tolosillakin. Hyväntahtoisista lempinimistä käytetyin oli Myntti, jota ainakin Tertun nuorin veli käyttää usein edelleen.

– Keskikouluaikoina jostain syystä jotkut kutsuivat minua Töpäksi. Kaukaa haetultahan se tuntui. Joskus harvoin joku on sanonut Tepaksi.

Oman suvun keskuudessa ei ole ollut kaimoja, mutta työelämässä samanikäisten joukossa sitäkin enemmän.

– Meitä oli yhteen aikaan työpaikalla jopa neljä Terttua yhtä aikaa, yksi heistä kokokaima Terttu Helena Juntunen.

Suomussalmelaisen poliitikon Terttu Huttu-Juntusen ministeriaika ei jäänyt Terttu Juntuselta huomaamatta.

– Minulle tuli kymmeniä puheluja, joissa kyseltiin ministerille kuuluvia asioita, haukuttiin ministeriä ja kerrottiin köyhyydestä ennen kuin kerkesin sanoa, että väärä numero.

Nykyään nimi on harvinainen pikkutytöillä, mutta ei kokonaan unohtunut.

– Äskettäin kuulin, kun eräs pikkutyttö sanoi, että hänellä on päiväkodissa Terttu-niminen ystävä, Terttu ihmettelee.

Eläkepäivillään Terttu nauttii talvella hiihtämisestä ja kesällä lenkkeilystä ja marjastuksesta Kuusamon komeissa maisemissa. Harmaa norjanhirvikoira Riki on aina yhtä innokkaana lähdössä mukaan.

Teksti: Riitta Tolonen
Kuva: Ari Mustonen

Lappilainen lehden pääset lukemaan täältä