Etusivun artikkelit

Pikaduuniin kesätyösetelillä

Rovaniemellä järjestetään viidettä kertaa VMP Pikaduuni-kesätyökampanja. Tavoitteena on työllistää 250 paikallista kesätyösetelin saanutta nuorta kesätöihin ja tarjota matalan kynnyksen ensiaskel työelämään. Pikaduuni-kesätyökampanja perustettiin vuonna 2015…


Viherrytetään taloyhtiöissä

Moni asukas haluaisi kevään tullen viherryttää, tuoda uusia toimintoja ja lisätä kasveja taloyhtiön yhteisille alueille. Myös parvekkeiden viihtyisyyden lisääminen kiinnostaa. Puutarha-asiat on hyvä ottaa esille…


Punctumin pääsiäiskonsertit

Tavivaaran kappelissa Rovaniemellä 16.4. kello 19 ja Sodankylän kirkossa 17.4. kello 19 kuullaan Jeremiaan valitusvirsiä neljältä renessanssin säveltäjämestarilta. Pääsiäisajan passioiden ja Stabat matereiden lisäksi myös…


Taulu haussa Särestöniemeen

Kittilän Kaukosen kylän kupeessa sijaitseva Särestöniemi-museo etsii ensi syksynä Galleriaan esille tulevaan päänäyttelyyn Särestöniemen teosta ”Lapinkylä jää tekojärven alle” vuodelta 1977. Teos on öljymaalaus, jonka…


Ranuan karhut keväässä

Ranuan eläinpuiston ruskeakarhut Malla ja Jemma ovat heränneet talviuniltaan. Malla aloitti talviunensa 16. päivä lokakuuta ja Jemma 26. lokakuuta. Ranuan eläinpuiston naaraspuoliset karhut heräilevät yleensä…


Osallistu ja voita matka Strasbourgiin

Kulttuuriympäristön tekijät on lapsille ja nuorille suunnattu kilpailu, jossa tutkitaan ja arvioidaan omaa ympäristöä ja sen kulttuuriperintöä. Kaikki alle 18-vuotiaat saavat osallistua kertomalla tarinan taiteen…


Puoli kuuta peipposesta

Kevät etenee varovaista tahtia, selviää Luonto-Liiton Kevätseurannasta. Lintumuutto käynnistyi viime kuussa. Laulujoutsenhavaintoja on kertynyt jo pohjoisestakin ja lintubongarit ovat viritelleet kiikareitaan kiristyvään tahtiin. Pöllöjä on…


Kemin LumiLinnassa juhlitaan läpi vuoden

Kemin ympärivuotinen LumiLinna on otettu käyttöön. 150 vuotta juhlivassa Kemissä LumiLinna on juhlapaikka, saunailtojen menoihin sopiva tila tai kokoustamiseen sopiva rakennus. Perinteistä Linnaa on rakennettu…


Saariselän kevättalvessa luontoiltoja

Saariselän tapahtumatupa Aurorassa on tarjolla ilmaisia tai ihan pikkurahan luontoiltoja pitkin kevättä. Urho Kekkosen luonnonpuisto tulee tutuksi, kuten myös Lapin luonto, historia ja retkeily avautuu…


Minä ja Manueela -näytelmä kiertää kylillä

Tarina vannoutuneesta jokivarren poikamiehestä, joka pohtii tanssikurssille lähtemistä on Minä ja Manueela- näytelmän teema. Valinnan luulisi olevan helppo, mutta onko se? Näytelmän ovat käsikirjoittaneet kirjailija…