Etusivun artikkelit

Ohjelmaa Savottakahvilassa

Miltä näyttävät kymmenen vuotta kairassa kierrelleet ja kaarrelleet miehet? Tähän saadaan vastaus Savottakahvilassa kiirastorstaina ensi-iltaan tulevassa esityksessä Kairassa 10 vuotta. Savottakahvilan kävijöille tuttujen näyttelijöiden, Kai…


Kilpisjärvelle ihailemaan jääveistoksia

Pohjoismainen Jäänveistokilpailu Kilpisjärvellä tuotti kauniita taideteoksia kylän keskustaan. Niitä voi käydä ihailemassa pitkin kaunista kevättä. Kaksitoista jään- ja lumenveiston ammattilaista saivat parikilpailuna toteuttaa ideaansa ja…


Tukea orkesterille

Lapin Kamariorkesterin kannatusyhdistys Lakka ry on toiminut 20 vuotta. Koko tuon ajan vapaaehtoistoimijat ovat tukeneet orkesterin toimintaa ja keränneet varoja mm. levytyksiin, sävelteosten tilaamisiin ja…


Lappiassa rohkaistaan yrittäjyyteen

Ammattiopisto Lappian yrittäjyyskoordinaattorina maaliskuussa aloittanut yritystoiminnan tradenomi Juhamatti Konttaniemi haluaa edistää yrittäjyyttä osana opiskelua. – Yrittäjyys on ollut keskeinen osa opinnoissani ja myös työelämässä sen…



Miten Lappi voi?

Monissa kunnissa etsitään ratkaisuja, jotta saataisiin työtä, nuorille koulupaikkoja ja uusia yrityksiä asettumaan kuntaan veronmaksajiksi. Viime vuonna julkaistu Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n julkaisu osoittaa, että tulevaisuuteen…


Kertomus seitsemästä hirtetystä

Kun yhdistettiin valta ja vapaus, syntyi kurittomien karnevaali. Rimpparemmin esityksessä päästään seuraamaan seitsemän kuolemaantuomitun viimeisiä̈ vaiheita puheen, tanssin, laulun, musiikin ja videoiden voimin. Synkeää̈ aihetta…


Kakstahtisesti rajalla

Lapin partiolaiset kokoontuvat vuosittain partiotahti-tapahtumaan. Tapahtuma on kaiken ikäisten partiotoiminnassa mukana olevien tempaus, joka kokoaa vuosittain yhteen liki 500 partiolaista eri puolilta Lappia. Talvisia tahteja…


Särestössä voi vaikka hiihtää

Kittilän Kaukosen Särestöniemi-museossa on iloittu Museokorttikävijöistä, joiden osuus viime vuoden kävijälaskurissa oli liki 15%. Yhteensä kävijöitä oli liki 9000, heistä yksittäisiä vierailijoita 48%. – Ulkomaalaisten…