Lappilainen luonnossa

Lapin revontulien bongaajille opastusta

Riitta Kemppainen-Koivisto Kun yhdistää hieman avaruusfysiikkaa, tiedettä ja kuvaamista, syntyy helppolukuinen opas revontulten syntyyn ja niiden syvempään ymmärtämiseen. Helppotajuista ei revontulten ilmeneminen, muodot ja värien…


Jänkä-lehti eläinten ja ihmisten asialla

Eläimistä tuli syksyisen lappilaista kulttuuria esille tuovan Jänkä-lehden teema. Eläinlääkäri Sauli Koski kertoo, miten eläinkanta on muuttunut sen 30 vuoden aikana, jonka hän on hoitanut…


Opi uutta kiertotaloudesta  

Maailman väestö kamppailee muuttuvan ilmaston ja niukkojen luonnonvarojen kanssa. Uudessa ympäristössä selviytyminen edellyttää, että saavutamme tasapainon kulutuksen ja luonnon kantokyvyn välille. Lapin ammattikorkeakoulu tarjoaa luonnonvarojen…


Kalastajia ja kalanjalostajia kaivataan Lappiin

Lapin puhtaista vesistöistä saadaan ensiluokkaista kalaa, jonka paikallinen jatkojalostus edistää paikallistaloutta tarjoamalla työtä. Nykyisellään kala viedään usein ns. pyöreänä tai parhaimmassa tapauksessa fileoituna maakunnan ulkopuolelle….


Nyt niitä on – villivihanneksia ja -yrttejä

Alkukesä on mitä parhainta luonnonkasvien keruuaikaa, mutta näin keskikesänkin Lapissa kerättävää vielä löytyy. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, on yrttejä, villiyrttejä, villivihanneksia, hortaa ja montaa…


Lapinlehmän maitotuotteet kiinnostavat

Lisääntymiskykyisiä lapinlehmiä, eli pohjoissuomen karjaa, oli viime vuonna 848 yksilöä. Laji on uhanalainen. Lehmänmaidosta valmistetut tuotteet herättävät kiinnostusta, mutta lehmien vähäisyys ja erilliskeräyksen puute on…


Martimoaapa – Lounais-Lapin helmi

Martimoaavan hieno soidensuojelualue on vain pienen matkan päässä Perämeren rannikolta. Martimoaavalla voi tehdä muutaman tunnin päiväretken tai yöpyä jossain alueen useista autiotuvista tai laavuista. Suoalueen…


Mobiilisti lähiluontoon

Rovaniemellä, Sodankylässä ja Kemissä voi nyt liikkua mobiileilla luontopoluilla. Suomen metsäkeskuksen ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettu Metsäinen-mobiilisovellus tarjoaa luonnossa liikkumiseen lisämaustetta. Nimestä huolimatta mobiilia luontopolkua…


Vältä käyntiä naalin ruokinta-automaateilla

Naali oli sata vuotta sitten yleinen Enontekiön ja Utsjoen tunturialueilla ja myös osassa Inaria. Tämän jälkeen kanta pieneni nopeasti. Kannan romahdukseen liittyviä syitä ei varmuudella…


Sovussa hiihtäjät, ratsastajat ja kelkkailijat

Toisiaan kunnioittaen maastoon kyllä mahtuu. Tämä on ollut ilo huomata Mäntyvaara-Korkalovaaran ulkoilualueella, jossa on hiihtolatuja sekä kelkkareitti. Mäntyvaaran alueen ratsastajat käyvät maastoilemassa omia polkujaan tällä…