saariselkä



Lappilainen Kelkkalehti; Hillclimb Saariselkä

Hillclimb päättää Saariselän talvikauden 12.5.2018 Viime vuoden luminen talvi ja pitkä kevät luovat uskoa siihen, että Saariselän rinteillä päästään kisaamaan vielä hillclimbien merkeissä toukokuun puolessa…


Kaamosjazz – Polar Night Jazz soi jälleen  

Saariselän, Inarin ja Karigasniemen kaamoksessa jatsataan 23.-26. marraskuuta. Tankavaarassa 35 vuotta sitten syntynyt Kaamosjazz tapahtuma houkuttelee pohjoiseen kansainvälisiä ja kotimaisia jazzmuusikoita ja jazzia rakastavaa yleisöä….


Kuumaa, kultaa ja kimallusta Saariselällä

Saariselkäviikkoa vietetään 15.-21.7., jonne kultaa ja kimallusta etsivän kannattaa ehdottomasti suunnata. Ohjelmassa on useita kultamaiden perinteisiin kaivautuvia tapahtumia, kuten Kutturan kultakisat heti tapahtumaviikon alkajaisiksi lauantaina…



Suomen pohjoisimmat agilitykisat Saariselällä

Yöttömän Yön Agilitykisat järjestetään jälleen Saariselällä 9.-11. kesäkuuta. Kisat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Nyt jo seitsemättä kertaa kokoontuvat koiraharrastajat ympäri Suomen kisaamaan Saariselän kauniisiin tunturimaisemiin….



Uusi sisustusliike Saariselällä

Sisustusta ja IT-palveluita tarjoava Sávja Oy on avattu Saariselällä. Nimensä liike on saanut Tenojoen varrella sijaitsevasta vaarasta Sávjabákti. Uutuuttaan hohtava liikehuoneisto huokuu vahvoja värejä luonnonmateriaaleilla…


Saariselän Auroran luontoillat

Urho Kekkosen kansallispuiston Auroratuvalla on tarjolla pääsiäiseen asti keskiviikkoisin luontoiltoja eri teemoista. Tapahtumien aikana johdatellaan perheitä talviluontoon ja sukelletaan mm. Saariselän kultahistoriaan ja geologiaan. Iltojen…