Rovaniemi julkisti kyläaarteitaan

Narkauksessa kyläläiset ovat rakentaneet kevään aikana kylän verkkosivujaan valmiiksi. Samaa työtä on tehty myös Lehtojärvellä, Songassa, Sinetässä, Vikajärvellä ja Yläkemijoella. Alanammassa, Lohinivassa, Marraskoskella, Perunkajärvellä ja Porokarissa on tuotu kylää näkyvimmiksi opettelemalla käyttämään somekanavia, tuotettu niihin sisältöjä ja tutustuttu uusien verkkopalveluiden ja -teknologioiden käyttöön.

Rovaniemen 50 kylästä 13 tarttui viime syksynä kyläviestintähaasteeseen. Haasteessa osaavat digitalkkarit opastivat kylien edustajista digiosaajia. Vuodenvaihteessa aloitettiin päivitysten teko kylämediaksi valitun RoiKylät somepaketin avulla.  

Kyläviestinnästä innostuneet ovat pohtineet yhdessä, miten kylissä digiosaamista voisi entisestään lisätä ja miten voisi esitellä kylissä olevia aarteita. Kyläaarteet voivat olla paikkoja ja asioita, jotka eivät ole kaikille tuttuja. Ne voivat olla kylässä olevia harvinaisia esineitä tai tapahtumia tai kuultavaksi sopivia tarinoita entisajan ja nykypäivän kylän elämästä.

Osalla pilottikylistä on jo valmiina verkkosivut, joita jatkossa esitellään muille kylille. Kesän aikana kampanjoidaan lisää ja tavoitellaan kyläläisiä, kaupunkilaisia ja matkailijoita ilmoittamaan verkkosivuilta vielä puuttuvia kyläaarteita.

Uusiin digiseikkailuihin kylissä

Monissa kylissä on ollut joko tarve verkkosivujen uusimiseen tai halua opetella digitaalisia taitoja. Ensimmäisen vuoden aikana pilottikylissä on päästy pohtimaan, minkälainen viestintä omaan kylään parhaiten sopii.

– Yhdessä, toisiamme neuvoen olemme opetelleet. Käytössä on ollut ammattilaisohjausta ja käytännön digiopastusta. Näin pystymme nyt käyttämään laitteita, julkaisujärjestelmiä ja ohjelmia mahdollisimman monipuolisesti, kertoo Rovaniemen kyläviestintähankkeen projektipäällikkö Eija Pajula.

Eija Pajula

Kylien tapahtumista enemmän tietoa

Aherrus on kannattanut, sillä nyt pilottikylissä jaetaan tietoa laajempaa yleisöä kiinnostavista tapahtumista ja kerrotaan kylän uutisia. Nämä tavoittavat muutamasta kymmenestä, satoihin, jopa useaan tuhanteen seurajaa.

– Kun Rovaniemen kylät eli RoiKylät ottavat sähköisen viestinnän paremmin haltuunsa ja terävöittävät perinteistä viestintäänsä, kylätietoisuus lisääntyy ja osallisuus sekä vaikuttaminen voimistuvat. Kyläyhdistysten toimintasuunnitelmista tulee toimivampia ja kylissä osataan kiinnittää entistä enemmän huomiota vieraanvaraisuuteen. Matkailu- ja asumisimago alkaa kehittyä ja kasvaa.

Matkailijoita tutustumaan jokivarsien kyliin

RoiKylät asettuvat houkuttelevasti Kemijoen ja Ounasjoen kauniiden uomien varrelle ja johdattavat alati kasvavia liikennevirtoja Kittilän, Ranuan, Sodankylän ja Kemijärven päätiesuuntia pitkin. Vetovoimaisia kyläalueita, jotka ovat jo mahdollisten muuttajien ja sijoittajien kiinnostuksen kohteina, on myös järvien ympärillä.

– Viihtyisällä ja rauhallisella kylämiljööllä on nyt kysyntää. Maailmalla matkailijat haluavat tutustua matkailukeskusten ympärillä sijaitseviin persoonallisiin kyliin. Näin myös Rovaniemellä. Rovaniemen kylät kylätaloineen, tapahtumineen ja luonnon hyvinvointi- ja matkailupalveluineen ovat kehittymässä, sanoo Rovaniemen kaupungin alueellisten palvelujen johtaja Heli Välikangas.

Kylien kehittämistä tehdään Heti valmis – aina varma kyläviestintähankkeessa. Tavoitteena on paitsi parantaa kylien viestintää, myös edistää yhteistyötä ja lisätä yhteisöllisyyttä. Parissa vuodessa syntyy malli, jossa asukkaiden ääni kuuluu ja heidän mahdollisuutensa vaikuttaa kylän asioihin paranevat. Yhteistyössä ovat mukana Digi- ja mainostoimisto Höyry sekä videotuottaja Photokrafix.

Kylien käyntikohteita, palveluja tai nähtävyyksiä voi ilmoittaa osoitteessa roikylat.fi.

Teksti: Lappilainen
Kuvat: Eija Pajula

Lue koko lehti maksutta täältä