2019

Aitopilates houkuttelee liikkeelle Rovaniemellä

Vuosi sitten avattu Aitopilates on Pohjois-Suomen ainoa klassiseen pilatekseen erikoistunut liikuntapaikka. Yrittäjä ja liikunnanohjaaja Kati Kuha on opiskellut pilatesta Kati Pylkkäsen johdolla mestari-kisälli periaatteella. –…


Harrinivaan uusi saunamaailma

Muoniossa Jerisjärven rannalla avautuu 1.joulukuuta ovet uudenlaiseen saunakompleksiin. Luvassa on ekologinen, Lapin luonnon elementteihin ja suomalaiseen mytologiaan soviteltu saunamaailma aivan Pallastunturin kupeessa. Erilaisia saunoja käsittävä…


Joulu tulee, ja hyvältä tuntuu

Tällainen tunne tulee, kun selaa upouutta jouluun valmistautumisen opaskirjaa. Tekijä on tallentanut sivuille niin paljon uudenlaista lähestymistapaa jouluun, että kirja kulunee myös muiden kuin perheen…


Kurkotuksia kotiseudun kuusesta

”Lapsuus, se on korvaamaton” lauletaan tutussa Jari Huhtasalon sanoittamassa Äideistä parhain -kappaleessa. Tuo laulu tuo mieleeni lapsuuden muistoja kuusipuista. Tunnen vahvasti, että kotiseudun kuusi Kittilän…


Levi isännöi Interski kongressia vuonna 2023

  Levin maine kansainvälisenä talviurheilukohteena vahvistuu, kun hiihdonopettajat viettävät siellä maailmankongressiaan marraskuussa 2023. Tämän vuoden kongressi järjestettiin Bulgariassa. – Tuntuu hienolta tarjota maailman hiihdonopettajille näyttämö…



Liikuttavia lahjoja Lappiin muuttavalle kelkkailijalle

Potkukelkan lisäksi Lapin kunnat tarjoavat uusille tulijoille mm. ohjattuja retkiä kansallispuistoon. Tarjous on voimassa 14 kunnassa ja moni tarjoaa tervetulopakettia myös sesonkityöläisille. Posiolla pääsee tutustumaan…


Lynxistä lastensaduksi

Bod Kirjakauppa -sivustolta voi tilata painetun kirjan, jonka Jukka Keränen on kirjoittanut. Tarina syntyi, kun kirjoittaja suunnitteli v.2017 muuttoa Rovaniemeltä Ouluun. – Olen harrastanut satujen…


Naiskauneutta nykyajassa

Mallikisoja lappilaisittain tarjoaa mallitoimisto Matinén nykyaikainen katselmus, jossa valitaan vuoden 2019 Miss Rovaniemi. Finalisteja kisassa on neljä, kokorajoituksia ei ole, mutta kaikilla tulee olla jokin…


Tukea kolttasaamelaiselle rakennusperinteelle

Saamelaismuseo Siida vaalii kolttasaamelaista rakennusperintöä ja osallistuu näin kolttasaamelaisten asuttamisen 70-vuotisjuhlavuoteen. Tupa, aitta ja puura -hankkeessa on ollut käytössä eri tapoja yhteisölliseen tekemiseen ja oppimiseen…