Blogi 1

Nimensä mukainen blogi

Tuntematon tunturi on Sodankylässä. Se on paitsi blogin nimi, myös tekijänsä Jukka Tarkiaisen lyhytelokuva. Blogissa nähdään liki 19 minuutin mittainen lyhytelokuva, saadaan tietää tuosta elokuvasta…


Mekki olema liittyhneet jäseniksi!

Yli sata kirjoitusta on vuodesta 2012 aloitetun kolarilaisen kotiseutuyhdistyksen blogissa. Kotiseutuihmisten lisäksi mukaan Vasittu Luuta yhdistykseen voi liittyä myös yhteisöjä ja yhdistyksiä. Alkuun blogissa esiteltiin…


Lapin hallinto muuttuu

Hallintoväki pohjoisessa pohtii parhaillaan, millaisessa himmelissä töitä maakunnan eteen tehdään vuoden 2019 alusta. Aikaa kommentointiin on marraskuun 9. päivään asti, ja moni Lapin kunta on…


Sallatunturi, Taivalkoski, Vuokatti

Näissä paikoissa on elokuun lomalla ehtinyt vierailla 23-vuotias Krista, joka pitää yllä Your Latest Trick blogia. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa taitaa olla bloggaajan…


Kulttuurinaisten kokemaa

Kuusi eri tavoin kulttuurin parissa viihtyvää ja kulttuurista innostuvaa nuorta naista kirjoittavat kokemuksiaan teatterinäytöksistä ja muustakin kulttuurista. Kirjoituksia on kuukausittain, sillä pohjoisessa tapahtuu paljon, niin…


Tupakantumppi – pieni mutta vaarallinen

 Kyllä inhottaa, kun tupakannatsoja on siellä täällä, jonne ne eivät kuulu. Tuo paikka on usein tienvarsi, pihapiiri ja liian usein tumppi osuu silmään roskakorin vieressä….


Ylläs tutuksi bloggaamalla

Moni reissaaja tienaa samalla. Maailman kulkijat ovat omanlainen kokemusasiantuntijaheimo, jonka osaamista on kokemus matkakohteista. Tarinaa lukijoille välittyy majoitustiloista, tunnelmasta ja alueen turisteille tarjotuista palveluista. Kun…


Maaritin pää pilvissä

Riitta Kemppainen-Koivisto Maarit on seikkailija, joka etsii halpoja lentoja ja hyviä kilpailuja. Taustalla on reissailua 28 maassa ja vaihto-opiskelujakso Islannissa. Bloggaaja on lämmennyt myös kotimaan…


Kolmella saamella Siidasta

Riitta Kemppainen-Koivisto Siidassa on alkanut 19. toimintavuosi. Saamelaismuseon henkilökunta ja myös Siidan kävijämäärät ovat kaksinkertaistuneet ja siellä eletäänkin hyviä aikoja. Työntekijät aloittivat ennen kesää oman…


Tarinoita syntymässä Rovaniemestä

Venla Salo, 26, muutti äskettäin Rovaniemelle. Venla bloggaa Venlan maailmassa, joka on ihan harrasteblogi. Viimeaikoina siellä on ollut paljon juttuja kirjoista, mutta myös käsityöt ovat…