2021

Viidesluokkalaiset vaalimassa kulttuuriperintöä 

  Tornion kaikki yli 300 viidesluokkalaista pääsi syksyn aikana tutustumaan Kukkolankosken koskikalastuksen saloihin. Jokainen sai vuorollaan kokeilla lippousta lapsille suunnitellulla haavilla, osallistua siianjakoon, seurata siian…


Saamelaismuseolla uudet tilat

  Saamelaismuseo Siidan päärakennuksen yhteydessä on valmiina uudet 880 neliön kokoelmatilat. Varastoon on näkymä isojen ikkunoiden takaa. Asianmukaisissa tiloissa on säilytettävänä tekstiilejä, kovia esineitä ja…


Lapin legendaarinen monitoimimies Kauko Launonen

Tankavaaran kultakylästä on monelle tuttu mies Kauko Launonen. Hän on kirjannut elämänsä kirjaksi, joka kantaa nimeä Muttisen muistelukset. Tarinat kirjaan tallentuivat useamman vuoden aikana. Kauko…


Tekoäly auttaa Rovaniemellä

  Kun ilta perheessä rauhoittuu ja lapsi oireilee korvakivusta, pääsee korvatulehdusta potevan lapsen vanhempi käynnistämään lapsen hoitoon pääsyn vaikka keskellä yötä. Ammattilaiset saavat sähköisestä asioinnista…


ADHD:n sävyjä

  Tutkimukset osoittavat, että tarkkaavaisuuden ja aktiivisuuden häiriö ADHD voidaan havaita aivokuvantamismenetelmillä. Genetiikan puolella taas on löydetty ADHD-geeni. Asia on siis olemassa ja havaittavissa tässä…


Elämää ja tarinoita kahen puolen jokia

  Kemijärven kaupungin pohjoisin kylä, Vuostimo, on elänyt 1600 -luvulta lähtien Kemijoen ja pienempien virtojen molemmin puolin Pyhätunturin ja lähivaarojen välissä. Vuostimon saamelaisasutuksen keskuuteen muutti…


Lumilinko helpottaa arkea

Talvi tekee tuloaan ja ensilumi on satanut Lappiin. Kolat ja lumilapiot on kaivettu esiin. Alkutalvesta tulee usein luvattua itselleen, että tänä talvena käytän kolaa koko…


Vastuullisuutta valjakkoajeluille

  Suomi ja Lappi profiloituvat vastuullisen matkailun mallimaaksi. Matkailun parissa työskentelevät eläimet ja niiden hyvinvointi ovat olleet pitkään näkymätön osa vastuullisuutta. Eläimistä on kuitenkin pidettävä…


Kiehisen näyttelyssä luonto lähellä

Uutta digitaalista sisältöä on koettavissa Urho Kekkosen kansallispuiston palvelupiste Kiehisessä Saariselällä. Lyhyiden videoiden avulla pääsee sukeltamaan raakun elämään joen pohjassa tai matkaamaan mukaan poroerotukseen. Videoiden…


Ylläksen vuokramökkibisnes vahvassa kasvussa

  Vuokramökkien välitystoiminnan markkinajohtaja Lomarengas elää vahvaa tuloskautta. Huimasti kasvanut kotimaan matkailu heijastuu suoraan vuokramökkivälittäjän tuloksessa. Kasvun jatkumisen varmistamiseksi Lomarengas vahvisti läsnäoloaan Ylläksellä rekrytoimalla uuden…