Etusivun artikkelit

Tärkeintä on olla häpeämättä minä

Olennaiset on kolmentoista kittiläläisen, kahden muoniolaisen ja yhden sodankyläläisen naisen muodostama teatteriryhmä. Olennaisten Elämää ja eron etikkaa on runoista, musiikista ja ryhmän omista naiseuden kokemuksista…


Sodankylän tulevaisuus luodaan yhdessä

Sodankylän kunta on aloittanut pidemmän aikavälin suunnitelman eli kuntastrategian laatimisen, jossa on aineksia uusia kuntaa vuoteen 2025 asti.  Laaja kuntalaiskysely ulottuu myös ulkopaikkakuntalaisten mielikuvien keräämiseen…


Kemin LumiLinna toimii myös kesällä

Kemin Matkailu Oy tarjoaa sloganinsa mukaan meren, lumen ja jään arktisia kokemuksia. Tulevaisuudessa yhtiö voi tarjota asiakkailleen talvisen seikkailun ympäri vuoden muutaman kuukauden sijaan. Ympärivuotisen…


Liikkuvasta teurastamosta apua Lappiin

Tervolan lähilihapäivässä tutustuttiin Louen oppimisympäristöihin ja haastettiin asiantuntijoita liikkuvasta teurastamosta. Ideana oli pohtia, toimisiko sellainen konsepti myös Lapissa. Nykypäivän kuluttajaa kiinnostavat tuotteen alkuperä sekä eettiset…


Vielä ehtii revontulille

Vielä on talvea ja revontulikautta jäljellä. Revontulten bongaamiseen on valmistunut kuvallinen opas, Revontulien jäljillä. Oppaasta löytyy selitys revontulien syntyyn, väreihin ja muotoihin sekä ohjeistus parhaiden…


Suomun rinteisiin mahtuu vielä

Suomutunturin tuulensuojaiset rinteet ovat valmiina vastaanottamaan pääsiäisen ajan vieraita. Suomulta löytyy lasketeltavaa niin aloittelijoille kuin rankempaakin tahtia toivoville mustan rinteen viilettelijöille. Korkeutta Suomulla on 255…


Onnellisten retkihiihto Kemijärvellä 1.4.

Tällainen mahdollisuus tarjoutuu kaikille onnekkaille Kemijärvellä 1.4. Kyseessä on perinteisen tyylin hiihtotapahtuma Kemijärveltä Tapionniemen Kyläkartanon kautta Pyhätunturille. Ajankohta, pääsiäissunnuntai, sopii mainiosti matkan tekoon reitillä, jota…


Kulta-Iivon kausi päättyy Ylläs-Levi-hiihtoon

Lapin mahtava luonto, tunturimaisemat sekä keväthanget kutsuvat hiihtäjiä Visma Ski Classics-kiertueen Ylläs-Levi päätöskisaan lauantaina 14.4. Olympiavoittaja Iivo Niskanen on mukana Ylläs-Levi –hiihdon 70 km matkalla….


Yrittäjän Digikoulu Rovaniemellä 10.4.

Lapin yrittäjiin kuuluvat pääsevät ilmaiseen digikouluun Rovaniemelle. Digikoulussa kuullaan paikallisen yrittäjän tarina siitä, miten kyseinen yrittäjä on vienyt yrityksensä digiaikaan. Tämän jälkeen yrittäjät voivat osallistua…


Vietä erilainen loma, tule Lappiin luontoleirille

Uusia ystäviä, työtä luonnon ja retkeilijöiden hyväksi Lapin maisemissa ja vielä oma kunto kohoten. Tällaista kesälomaa on mahdollista viettää Pidä Lappi Siistinä ry:n viikon talkooleireillä….