Etusivun artikkelit

Levin Bike Fest 24.-27.7.

Fillariharrastajien uusin kohtauspaikka sijaitsee Levillä. Kesäohjelmassa on uutuutena pyöräilytapahtuma Levi Bike Fest. Viiden päivän ajalle on organisoitu erilaisia tapahtumia, nähtävää ja koettavaa. Tapahtuma sopii kaikenlaisille…


Rakkaudesta ruokaan

Kuuden vuoden ajan kehitelty konsepti alkaa olla perustaltaan valmis Susa’s Bistrossa Kemijärvellä: lähiruokaa, itse tehtyä, palvelua. Palvelun lähtökohtana on, että asiakas on asiakas eikä töissä…


Venäjän Ladoga Trophysta kultaa Rovaniemelle

Maailman suurimmaksi Off Road -tapahtumaksi kutsuttu Ladoga Trophy keräsi tänä vuonna Venäjälle yli 200 joukkuetta kisaamaan kuljettajien ja laitevalmistajien paremmuudesta. Mukana kisanneet Sami Päivike ja Markku…


Rock In The City Ounaspaviljongilla 26.-27.7.

Kaksipäiväiseksi kasvanut rockfestivaali Ounaspaviljongilla tuo lavalle heinäkuun lopulla aikuisyleisölle suunnattua musiikkitarjontaa. Tähtinä nähdään mm. Sonata Arctica, Stratovarius ja Nightwish-tähti Marko Hietala sekä Kotiteollisuus. Reilusti eroon popista Kun…


Tossua toisen eteen Saariselällä ja Kiilopäällä

Saariselän ja Kiilopään maisemissa liikkuville avautui kesäkuun alussa uusi mahdollisuus havainnoida aluetta. Suomen Latu on valmistellut geokätköilyä harrastaville uudenalaisen reitin.  Northern Lights GeoTour on useamman…


Rovaniemen Vocaliisat viettää juhlavuottaaan

Rovaniemeläinen Naiskuoro Vocaliisat juhlii 5. toimintavuottaan ja tuottaa ensimmäisen äänitteensä. Suomenkielistä ortodoksista kirkkomusiikkia naiskuorolle sovitettuna sisältävä äänite on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tulossa on myös kotimaan…


Ihmisen ahneus näkyviin tanssin voimalla

Tanssiteatteri Studio Solu Rovaniemellä keskittyy jalkautumaan ja viemään esityksiä ihmisten keskelle niin ulkoilmaan, keskustaan kuin kahviloihin ja ravintoloihinkin. Kesällä kirjaston nurmikko, Musta Kissa- kuppila sekä…


Juurikkaat vuoden 2019 vihanneksia

Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry ovat valinneet tämän vuoden vihannekseksi juurikkaiden suvun. Punajuuren lisäksi siihen kuuluvat kelta-, raita- ja valkojuurikas sekä näiden muunnokset. Suomeen…


Piha- ja puutarhatyössä saa hyötyliikuntaa

Piha- ja puutarhatyöt ovat tunnetusti tehokasta hyötyliikuntaa, jossa koko keho saa monipuolista liikettä. Lihakset voivat kuitenkin äkkiseltään kipeytyä epätavallisista työskentelyasennoista, mutta se on normaalia ja…


Kittilän Särestössä taidekursseja

14.-15.6. nautitaan Särestössä luovasta kirjoittamisesta ja joogasta. Kurssin ohjaajana toimii FT, joogaopettaja ja toimittaja Irene Pakkanen. Yleisö pääsee mukaan 14.6. kello 17 pidettävään avoimeen kurssin…